Paattiossa oli kummituksia, mutta onneksi Pajusaaressa ei ole tiettävästi hiiriä
Jo kaksi vuotta ovat Kemin Kuvataiteilijoitten työtilat olleet entisellä Pajusaaren koululla, jonne on kotiuduttu usean vuoden Paattion Kartanon kokemusten jälkeen helposti. Hyppy uuteen vanhasta totutusta ja toimintakelpoisesta, joka on tuonut turvallisuutta, on iso asia.
Vieläkin jutustelun lomassa yksi jos toinenkin kysäisee: ”Oletkos ollut Paattiossa? Ei kun siis Pajusaaressa?” Niin hidasta on sanallinen tottumus uuteen vaikkakin Pajusaaresta on tullut rakas paikka.
1990-luvun alkupuolella kuvataiteilijoille remontoidut toiminnalliset työtilat imaisivat minut mukaansa, kun siirryin itsenäiseen työskentelyyn. Tarvitsin rauhaa syventyäkseni taiteellisen työn ihanuuksiin ja varjopuoliin. Kontaktien muodostaminen toisiin taiteilijoihin oli tarpeellista. Olinhan liittynyt Kemin Kuvataiteilijoihin jo vuosia aikaisemmin. Nopeasti pääsin sisälle silloiseen luovaan ilmapiiriin. Kuvataiteen tekeminen on yksinäistä työtä, jota ei yleensä ymmärrä muu kuin toinen taiteentekijä. Kriittinen ajatusten vaihto herätteli aivonystyröitä ja tekemisen mielekkyyttä. Toisten taiteilijoiden tapaaminen oli ja on edelleenkin hyvin tärkeää. Se luo pohjaa taiteelliseen työhön ja tulevaisuutta taiteilijana.
Grafiikan tiloissa työskenteli Riitta Moilanen ja myöhemmin tuli Marjo Hyttinen. He pitivät huolta grafiikan välineitten hyvästä kohtelusta ja neuvoivat muita grafiikan tekijöitä. Anssi Hanhela ja Marika Hakala työskentelivät maalaustiloissa, jonne minäkin kamppeeni sijoitin. Miettusen Sauli asettui taloksi ja Alapartasen Jouko sekä Kamal Salaheddine kiinnostavan marokkolaisen kulttuurin omaavana.
Taiteilijoita tuli ja meni, jotkut asettuivat pitemmäksi aikaa ja toiset tarvitsivat tiloja väliaikaisesti ison näyttelyn tai jonkin projektin toteutukseen. Jorma Kuula, Tuula Pyykkö jne. Minäkin lähdin muutamaksi vuodeksi muualle, mutta palasin takaisin uuden elämäntilanteeni myötä. Mikkasen Seposta oli tullut ahkera tekijä. Vierailevat taiteilijat
olivat tervetulleita ja tilaa järjestettiin kunkin tarpeita tyydyttämään.
Kummituksia? Yleensä taiteilijoiden työrupeama keskittyi iltaan ja ajantajun kaikottua se jatkui yömyöhään. Rapsahdus, narahdus tai kolahdus vanhassa talossa pimeän ajan hiljaisuudessa herättää pelon tunteen ja antaa aihetta mitä eriskummallisimpiin ajatuksiin.
Monelle kirposi mieleen ajatus oikeista kummituksista. Tiedä sitten vaikka niitä olikin. Olihan talo nähnyt jo kaikkea. Tai sitten olivatko ne niitä kummituksia, jotka kävivät todeksi, kun taiteilijoita uhkasi häätö kaupungin tiloista. Pelko työtilojen luopumisesta oli usean vuoden ajan toistuvasti läsnä. Ja niinhän uhka kävi todeksi todeksi alkukesällä
2007. Onneksi korvaavat tilat saatiin Unto Käyhkön myötävaikutuksella entiseltä Pajusaaren koululta neliömäärän mukaan sovitellusti.
Riemu oli rajaton ja innostus valtava kun ensi kertaa tutustuttiin taloon. Se hengitti vaikka oli seisonut lähes tyhjillään vuoden päivät pienten koululaisten jälkeen. Talossa aisti menneen ajan. Aulatilan vaatenaulakot oli riisuttu pois, listoja puuttui seinämiltä, seinät huusivat paklausta ja maalia pintaan. Yleensä paikka tarvitsi siivousta. Innostuneina tilojen luomasta mahdollisuudesta talkootyönä laitettiin yhteiset aulatilat kuntoon myös näyttelyitä varten. Kemin tilapalvelu teki kaikki Pajusaareen vaaditut muutospyynnöt ripeästi ja työskentely pystyi jatkumaan luontevasti syksyn aikana.
Viuuuhghhh...däpädäpädää...viuuhguuu...ööö ja päng. Mitä ja hox ja sitten box! Kas kummaa, mikä se aivonystyröitä taas hieroo ja selkäpiitä karmii, hiki haisee ja kalatus käy. Edelliset kirjoitetut äänet ja äännähdykset kertovat hyvin tämän hetkisestä Pajusaaren iltojen virkeästä äänimaisemasta. Bändit ja nyrkkeilijät olivat tulleet luontevasti kuvataiteen naapureiksi.
Kuvataiteilijoitten työvälineet ovat löytäneet paikkansa ja tila on sovitettu kunkin käyttäjän tarpeisiin. Pajusaari mahdollistaa omaehtoiseen luovaan toimintaan. Tiloissa pidetään keväisin ja syksyisin viikonlopputapahtumina avoimia ovia ja näyttelyitä. Taiteesta kiinnostuneita vierailijoita talossa on riittänyt ja taideopiskelijoita tutustustunut taiteilijoiden työskentelyyn. Tilat toimisivat hyvin myös monipuolisena ajoittaisena taiteen
kohtaamispaikkana.
Vieläkin jutustelun lomassa yksi jos toinenkin kysäisee: ”Oletkos ollut Paattiossa? Ei kun siis Pajusaaressa?” Niin hidasta on sanallinen tottumus uuteen vaikkakin Pajusaaresta on tullut rakas paikka.
1990-luvun alkupuolella kuvataiteilijoille remontoidut toiminnalliset työtilat imaisivat minut mukaansa, kun siirryin itsenäiseen työskentelyyn. Tarvitsin rauhaa syventyäkseni taiteellisen työn ihanuuksiin ja varjopuoliin. Kontaktien muodostaminen toisiin taiteilijoihin oli tarpeellista. Olinhan liittynyt Kemin Kuvataiteilijoihin jo vuosia aikaisemmin. Nopeasti pääsin sisälle silloiseen luovaan ilmapiiriin. Kuvataiteen tekeminen on yksinäistä työtä, jota ei yleensä ymmärrä muu kuin toinen taiteentekijä. Kriittinen ajatusten vaihto herätteli aivonystyröitä ja tekemisen mielekkyyttä. Toisten taiteilijoiden tapaaminen oli ja on edelleenkin hyvin tärkeää. Se luo pohjaa taiteelliseen työhön ja tulevaisuutta taiteilijana.
Grafiikan tiloissa työskenteli Riitta Moilanen ja myöhemmin tuli Marjo Hyttinen. He pitivät huolta grafiikan välineitten hyvästä kohtelusta ja neuvoivat muita grafiikan tekijöitä. Anssi Hanhela ja Marika Hakala työskentelivät maalaustiloissa, jonne minäkin kamppeeni sijoitin. Miettusen Sauli asettui taloksi ja Alapartasen Jouko sekä Kamal Salaheddine kiinnostavan marokkolaisen kulttuurin omaavana.
Taiteilijoita tuli ja meni, jotkut asettuivat pitemmäksi aikaa ja toiset tarvitsivat tiloja väliaikaisesti ison näyttelyn tai jonkin projektin toteutukseen. Jorma Kuula, Tuula Pyykkö jne. Minäkin lähdin muutamaksi vuodeksi muualle, mutta palasin takaisin uuden elämäntilanteeni myötä. Mikkasen Seposta oli tullut ahkera tekijä. Vierailevat taiteilijat
olivat tervetulleita ja tilaa järjestettiin kunkin tarpeita tyydyttämään.
Kummituksia? Yleensä taiteilijoiden työrupeama keskittyi iltaan ja ajantajun kaikottua se jatkui yömyöhään. Rapsahdus, narahdus tai kolahdus vanhassa talossa pimeän ajan hiljaisuudessa herättää pelon tunteen ja antaa aihetta mitä eriskummallisimpiin ajatuksiin.
Monelle kirposi mieleen ajatus oikeista kummituksista. Tiedä sitten vaikka niitä olikin. Olihan talo nähnyt jo kaikkea. Tai sitten olivatko ne niitä kummituksia, jotka kävivät todeksi, kun taiteilijoita uhkasi häätö kaupungin tiloista. Pelko työtilojen luopumisesta oli usean vuoden ajan toistuvasti läsnä. Ja niinhän uhka kävi todeksi todeksi alkukesällä
2007. Onneksi korvaavat tilat saatiin Unto Käyhkön myötävaikutuksella entiseltä Pajusaaren koululta neliömäärän mukaan sovitellusti.
Riemu oli rajaton ja innostus valtava kun ensi kertaa tutustuttiin taloon. Se hengitti vaikka oli seisonut lähes tyhjillään vuoden päivät pienten koululaisten jälkeen. Talossa aisti menneen ajan. Aulatilan vaatenaulakot oli riisuttu pois, listoja puuttui seinämiltä, seinät huusivat paklausta ja maalia pintaan. Yleensä paikka tarvitsi siivousta. Innostuneina tilojen luomasta mahdollisuudesta talkootyönä laitettiin yhteiset aulatilat kuntoon myös näyttelyitä varten. Kemin tilapalvelu teki kaikki Pajusaareen vaaditut muutospyynnöt ripeästi ja työskentely pystyi jatkumaan luontevasti syksyn aikana.
Viuuuhghhh...däpädäpädää...viuuhguuu...ööö ja päng. Mitä ja hox ja sitten box! Kas kummaa, mikä se aivonystyröitä taas hieroo ja selkäpiitä karmii, hiki haisee ja kalatus käy. Edelliset kirjoitetut äänet ja äännähdykset kertovat hyvin tämän hetkisestä Pajusaaren iltojen virkeästä äänimaisemasta. Bändit ja nyrkkeilijät olivat tulleet luontevasti kuvataiteen naapureiksi.
Kuvataiteilijoitten työvälineet ovat löytäneet paikkansa ja tila on sovitettu kunkin käyttäjän tarpeisiin. Pajusaari mahdollistaa omaehtoiseen luovaan toimintaan. Tiloissa pidetään keväisin ja syksyisin viikonlopputapahtumina avoimia ovia ja näyttelyitä. Taiteesta kiinnostuneita vierailijoita talossa on riittänyt ja taideopiskelijoita tutustustunut taiteilijoiden työskentelyyn. Tilat toimisivat hyvin myös monipuolisena ajoittaisena taiteen
kohtaamispaikkana.
Kemin Kuvataiteilijat tänään
Kemin kuvataiteilijoitten yhdistys on syntynyt olosuhteiden saattelemana kemiläisen kuvataiteen keksimisen aikoina. Lähimenneisyyden aktiiviset ammatitaiteilijat ovat uutteralla työllään luoneet hienon pohjan jälkipolvelle. Yhdistyksen toiminta on ollut tarpeellinen voimavara ja taustatuki monelle menestyvälle taiteilijalle ja taiteen harrastajalle.
Yhdistyksen tärkeimmistä tehtävistä on taata kuvataiteen tekemiselle toimiva ympäristö sekä taiteellisen toiminnan esittely ja näkyvyys. Monipuolisten näyttelyiden järjestäminen elävöittää alueellista kulttuuriamme. Näin ollen yhteistoiminta koulutettujen ammattitaiteilijoiden ja kuvataiteen harrastajien välillä on tärkeää.Tämän päivän kuvataiteilijalta vaaditaan monialaista osaamista, ammattitietoisuutta ja koulutusta sekä valveituneisuutta kehittyvässä maailmassa.
Moni yhdistyksen jäsen kuuluu Lapin taiteilijaseuraan sekä valtakunnallisiin Taidemaalariliittoon, Suomen
taidegraafikot ry:n ja Suomen kuvanveistäjien liittoon. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenyhdistyksenä saadaan tietoa kuvataiteilijoita koskevissa asioissa. Liiton järjestämät teemalliset näyttelyt antavat jäsenistölle
mahdollisuuden tulla esille valtakunnallisissa näyttelyissä, joita vuosittain järjestetään.
Näkyvyys kemiläistaiteilijoiden osalta on huomattu. Ryhmä Kemin aikaansaama työ ammattimaisesta kuvantekemisestä on kantanut ja kantaa vieläkin. Ikäänkuin Isältä pojalle ja Äidiltä tyttärelle -periaatteella taiteen tekeminen jatkuu. Mikä sen lopettaisi?
Pirjo Nykänen
taidemaalari-valokuvaaja
Kemin Kuvataiteilijat ry:n puheenjohtaja 2008-2011
Yhdistyksen tärkeimmistä tehtävistä on taata kuvataiteen tekemiselle toimiva ympäristö sekä taiteellisen toiminnan esittely ja näkyvyys. Monipuolisten näyttelyiden järjestäminen elävöittää alueellista kulttuuriamme. Näin ollen yhteistoiminta koulutettujen ammattitaiteilijoiden ja kuvataiteen harrastajien välillä on tärkeää.Tämän päivän kuvataiteilijalta vaaditaan monialaista osaamista, ammattitietoisuutta ja koulutusta sekä valveituneisuutta kehittyvässä maailmassa.
Moni yhdistyksen jäsen kuuluu Lapin taiteilijaseuraan sekä valtakunnallisiin Taidemaalariliittoon, Suomen
taidegraafikot ry:n ja Suomen kuvanveistäjien liittoon. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton jäsenyhdistyksenä saadaan tietoa kuvataiteilijoita koskevissa asioissa. Liiton järjestämät teemalliset näyttelyt antavat jäsenistölle
mahdollisuuden tulla esille valtakunnallisissa näyttelyissä, joita vuosittain järjestetään.
Näkyvyys kemiläistaiteilijoiden osalta on huomattu. Ryhmä Kemin aikaansaama työ ammattimaisesta kuvantekemisestä on kantanut ja kantaa vieläkin. Ikäänkuin Isältä pojalle ja Äidiltä tyttärelle -periaatteella taiteen tekeminen jatkuu. Mikä sen lopettaisi?
Pirjo Nykänen
taidemaalari-valokuvaaja
Kemin Kuvataiteilijat ry:n puheenjohtaja 2008-2011